Vanhin, mutta
uusin.
Etusivu » Uutisia asiakkailtamme
FIMECC Prize -voittaja 2011: Eleohjauksella eroon painikkeista
12.12.2011
Kategoria: Uutisia asiakkailtamme

Suomalainen automaatioyritys Fastems voitti FIMECC Prize 2011 -palkinnon ”Jäähyväiset painikkeille” -innovaatiollaan. Fastems sovelsi pelimaailmasta tuttua Microsoftin Kinect-liikeohjainta teollisuuden käyttöön.

Painikkeet, vääntökytkimet ja koneiden ohjainlaitteet sijaitsevat usein hankalassa paikassa. Fastems on pyrkinyt viemään laitteidensa käyttöliittymiä helpompaan suuntaan jo vuosien ajan.

– Lähdimme tutkimaan, miten koneita voisi ohjata kulkematta sinne ohjainpainikkeelle, kertoo Fastemsin tutkimus- ja kehityspäällikkö Matti Nurminen.

Helppo oppia ja muistaa

Kuluttajatuotteiden teknologian kehittämiseen käytetään entistä enemmän resursseja. Microsoftin Kinect-liikeohjauksessa kamera lukee ihmisen liikkeitä kolmiulotteisesti ilman erillisiä osoitinlaitteita, jolloin peleihin saadaan jalat ja koko keho mukaan. Fastems halusi testata voiko edullista, massatuotettua eleohjainta käyttää myös teollisuudessa.

– Teimme käyttäjätestejä todellisessa ympäristössä helposti opittavilla eleillä. Tavoitteenamme oli mahdollisimman laadukas käyttökokemus, Nurminen kertoo.

Koejärjestelmää varten tarvittiin vain tietokone, 42-tuumainen näyttö ja Microsoft Kinetics -sensori. Fastems testasi ja keräsi palautetta eleohjauksesta omissa tiloissaan, Hannoverin EMO-messuilla sekä asiakkaansa ST-Koneistus Oy:n FMS-järjestelmällä.
– Kun konetta voi ohjata eleillä, toiminta tehostuu, ja sitä kautta myös tuottavuus paranee, Nurminen toteaa. – Tulevaisuudessa eleohjausta voidaan kenties käyttää perinteisen ohjauksen rinnalla esimerkiksi robotiikassa tai automaatiossa.

Paras uutuusarvo

Fastemsin projekti toteutettiin osana UXUS-ohjelmaa (User experience and usability in complex systems), jonka avulla FIMECC Oy muuttaa kone- ja metalliteollisuutta käyttäjälähtöiseksi. Tutkimusryhmään kuului Fastemsin lisäksi Tampereen yliopiston TAUCHI-yksikkö (Tampere Unit for Computer-Human Interaction), Jyväskylän yliopisto ja Idean Enterprises Oy.

FIMECC Prize -palkinnon saaja valittiin Helsingissä 19.10.2011 järjestetyssä metallituote- ja koneenrakentamisen huippuosaamisen keskittymän vuosiseminaarissa.
– Valinta kuudesta ehdokkaasta tehtiin paikallaolijoiden äänestyksellä, kertoo teknologiajohtaja Seppo Tikkanen FIMECCiltä. – Fastemsin idea sai parhaat pisteet tuloksen merkittävyydestä ja ennen kaikkea sen uutuusarvosta.

Lisätietoja:

Tutkimus- ja kehityspäällikkö Matti Nurminen, Fastems Oy Ab, puh. 050 568 5012, matti.nurminen@fastems.com

Toimitusjohtaja Harri Kulmala, FIMECC Oy, puh. 040 840 6380, harri.kulmala@fimecc.com

Lehdistökuvia: http://www.fimecc.com/fi/index.php/Medialle

FIMECC Oy on metallituote- ja koneenrakennusalan strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK). FIMECCin tutkimusvolyymi on 240 miljoonaa euroa, ohjelmissamme on mukana yli 120 organisaatiota. FIMECC Prize jaetaan vuosittain kone- ja metalliteollisuuden parhaalle tutkimustulosjulkistukselle. FIMECC Oy on innovaatioyritys, joka yhdistää teollisuuden näkemyksen tulevaisuuden kilpailukyvyn lähteistä ja tutkimuslaitosten tutkimusosaamisen. Tekes on sitoutunut FIMECCin toimintaan sekä toiminnan kehittämiseen ja rahoittaa FIMECCin tutkimusohjelmia. www.fimecc.com